Tarinoita Gáldenista

Tuntien kuluttua Ivera ilmaantui huoneeseensa uupuneen näköisenä. Hänellä oli haalistunutta verta käsissään. Raudan haju leijaili hänen ympärillään. Oikeastaan se oli leijaillut huoneessa jo ikuisuuden. “Kaarti siivosi sotkun alakerrassa ja vei ruumiin pois. He ovat tänään lähteneet salamurhaajien perään piilopaikalle. Neljännen ryhmän johtaja Kalla Gerran odottaa alakerrassa pääsevänsä puhumaan sulle”, hän ilmoitti ilmeettömänä ja juoksutti käsiään hiustensa lävitse siirtääkseen ne kasvoiltaan.  Katsahdin häneen nopeasti. Kallako? Muistin Kaartintalolta sen hämärästi tutun näköisen ryhmänjohtajan, jolla oli kultainen ja ruskea silmä. Epäilys lipui mieleeni, mutta sehän ei ollut mahdollista. Tai siis... Miten Timitri olisi voinut rakastua Kaartin jäseneen ja Kaartin jäsen salamurhaajaan? Se on sattuma, jollaista ei vain tapahdu. Muutenkin se, että tämä Kalla olisi Timitrin Kalla, olisi vain yksi uusi isku kohtalolta, joka selvästi leikitteli minulla. “No niin, vauhtia!” Ivera tiusk...

Aurinko oli jo noussut, kun Robin herätti minut pyörähtämällä unissaan päälleni. Työnsin hänet irvistäen pois samalla kun työnnyin itse aivan sängynpäätyä vasten luodakseni tilaa itseni ja muiden välille. Ivera nukkui patjalla lattialla ja minä, Robin ja Liam nukuimme poikittain leveällä sängyllä. He olivat menneet nukkumaan sängyn vastakkaiseen päätyyn, mutta näemmä Robin oli keksinyt lähteä seikkailemaan yöllä.  Nousin haukotellen istumaan ja olin hypätä nahoistani, kun tajusin Iveran istuvan työpöytänsä reunalla katsomassa minua. Hänen kulmansa kohosivat ylimielisesti “Huomenta”, hän sanoi iloisesti. Nostin huultani.  “Oletko yhä pöllyissä?” murahdin väsyneenä. Tytön silmissä oli liian iloinen hehku.  Ivera heilautti kättään silmiään pyöräyttäen. “Pffh. Se meni ohi jo illalla.” Panin merkille nyrkkiin puristetun paperin, mutten jaksanut kiinnostua. Nousin sängyltä varoen herättämästä poikia ja raahustin Iveran luo. Pienen hetken harkitsin läimäiseväni häntä, mutta jäti...

  “Voiko kumpikaan teistä selittää, mitä täällä tapahtuu?” heräsin jonkun terävään ääneen. Ajatukseni kulkivat nyt selkeämmin, mutta kaikki tuntui yhä epätodelliselta, oudon pehmeältä. Kipu löysi tietään vyötärölleni. Jos olisin todella yrittänyt, olisin ehkä muistanut, mitä kaikkea viimeisten tuntien aikana oli tapahtunut, mutta se oli turha toive siinä hetkessä.  “No siis…” toinen ääni aloitti venyttäen, muttei sitten jatkanutkaan. “Miksi tuo on täällä?” kysyi kolmas väkisin rauhalliseksi hillityllä äänellä.  En keksinyt, kenelle yksikään äänistä kuului, mutta varmasti olin kuullut ne ennenkin.   “Ööh…”  “Eikö parempi kysymys ole, miksi nuo kaksi näyttävät sammuneen?”  “Me ajateltiin...” ääni takelteli, kunnes neljäs puhuja tuli pelastamaan hänet.  “Ivera toi Nelian tänne lepäämään. Hän ilmeisesti vartioi tätä jonkin aikaa nyt kun Nelia on vapautettu Kaartin toimesta ja hän on loukkaantunut. Ivera selittää paremmin myöhemmin. Me siis ajateltiin ...

Hätkähdin hereille henkeä haukkoen. Nousin istumaan ja olin nostamassa käden kurkulleni, mutta vyötärölläni viiltävä kipu keskeytti aikeen. Kirosin ja haukoin henkeä nyt vain kivusta.  Joku tarttui käsiini asettuen eteeni. Ivera. “Wou wou wou. Mikä nyt tuli?” Hänen silmänsä olivat laajentuneet ja niissä näkyi huolta ja suorastaan kauhua.    Vedin vielä kerran henkeä ja puhalsin hitaasti ulos. Mikä painajainen… En olisi yllättynyt, jos se olisikin vain enneuni. Schan tulisi perääni. Varmasti tulisi.  “Joo, kaikki hyvin”, murahdin viimein. Ivera tarkasteli silmiäni, irrotti käsistäni ja kurkotti sängyn päädyltä metallimukillisen ainakin veden näköistä ainetta.  “Juo, pojat odottavat mua alhaalla.” Katsoin häntä epäileväisenä. “Mistä mä tiedän, ettei tuo ole myrkkyä?” Haistoin vain mukin raudan, mikä kuvotti minua. Ivera laittoi mukin huulilleen kohottaen toista kulmaansa. Osa varautuneisuudestani haihtui, kun hän otti kunnon kulauksen silmäillen minua varsi...