Luku 17 ◅▻ Nuorin sotilas

Makasin lumihangessa tuntien oloni varsin rennoksi. Pakkanen pureskeli kasvojani. Vilkaisin Iveraa, joka puuhasteli tallin seinustalla. Edellispäivän tapahtumat tuntuivat jo nyt kaukaisilta. Kaarti oli väijyttänyt piilon, mutta vain harvat oli saatu kiinni. Tietysti. Ehkä ainoa syy sille, että osasin olla rauhassa, oli se, että salamurhaajilla oli nyt suurempia huolia kuin minä. 

Vilkaisin Iveraa, jota inhosin. Toisaalta hän ei ollut aivan täysin sietämätön. Olin pohtinut hänen päiväkirjakirjoituksiaan. Mikään Iveran ongelma ei voinut olla verrannollinen tähän kaikkeen, mutta ymmärsin, että hän oli hukassa. En tiennyt, kuka Inid oli, mutta Ivera oli välittänyt hänestä. 

Eilen Ivera oli kysynyt minulta, olinko asunut koko ikäni siinä samassa rakennuksessa. Se oli Kaartin määräämä kysymys, koska he halusivat tietää, missä kadonneet salamurhaajat saattoivat olla. Olin paljastanut erään alamaailman väen käyttämän kapakan. Se oli paikka, jonka edustalla Mishok oli tapettu, joten olin enemmän kuin tyytyväinen sen paljastamisesta. 

“Joten, onko sulla muita kavereita kuin Robin ja Liam?” kysäisin melko rennosti. Ivera vilkaisi minua ensin hämillään ja hymyili sitten ilahtuneena. Miltei odotin nasevaa heittoa, joka pilaisi hyvän mieleni. 

“Kaarti ainakin. Kekhän koulutti mut suurelta osin, joten pitäisin häntä ystävänäni. En mä ole juuri kenenkään Kaartin ulkopuolisen kanssa tekemisissä, kun aikaa menee niin paljon töihin”, hän pohdiskeli. 

“Kauanko olet sitten ollut Kaartissa?” 

Ivera vilautti minulle vinon hymyn. 

“Kaksi vuotta virallisesti, vähän yli vuoden ryhmänjohtajana.”

Nakkasin niskojani. “Kuka ottaa viisitoistavuotiaan ryhmänjohtajaksi?”

“Oikeastaan olin neljätoista ja viisi kuudennesta”, hän heilautti häntäänsä. “Äiti oli Kaartissa, mutta päätti jättää työnsä muutama vuosi sitten, kun tapahtui se koko Verisudenpiiri-juttu ja kruunut menivät sekaisin ja koko Gálden hajosi hetkeksi. Mä ja Terez on harjoiteltu pikkulapsista saakka. Aloitettiin molemmat kaksitoistavuotiaina Kaartin viikonloppuharjoittelu. Terez pääsi viidennen ryhmän johtoon vähän ennen mua. Se oli äidin paikka, ja Werna päätti asettaa Terezin hänen seuraajakseen. Ykkösryhmähän on nuorten ryhmä, joten mä sain sen vastuulleni, kun olin niin hyvä.”

Kahmaisin lunta maasta ja viskasin sen ilmaan tympeästi. “Kuinka teillä on niin nuoria joukossanne?”

“En tiedä. Mitä? Haluatko liittyä?”

“Älä haaveile, armishgu. Ihmettelen vain, miten koko Verwasin ja Hallanummien aluetta valvova kaarti koostuu niin nuorista. En ainakaan ihmettele, miten olette hoitaneet työnne niin surkeasti tähän saakka.” Pakkanen pureskeli selkääni, mutten jaksanut nousta. 

“Jos et satu muistamaan, mä kuitenkin sain sut kiinni ja ratkaisin melko suuren osan koko jutusta”, hän tuhahti, enkä jaksanut keksiä mitään huomautettavaa. Oikuistaan huolimatta Ivera tosiaan oli aika pätevä. “En oikeastaan tiedä, miksi niin on. Ehkä liian monta Kaartin aikuista on kuollut hämärissä oloissa, että aikuiset eivät halua liittyä ja nykyiset nuoret eivät vain ole vanhenneet vielä. Sitä paitsi se, että nykyään kaartiin voi harjoitella jo kouluikäisenä, kerää meitä typeriä nuoria sinne. Dyreia kai tykkää mieluummin vaarantaa nuoria sinitakeiksi ja vanhempia varsinaisiksi sotilaiksi Kailesydiin ja rajumpiin töihin… Sitä paitsi nuori veri on helpompaa uhrattavaa.”

Pyörähdin istumaan pudistellen lunta takkini selkämyksestä. “Mahtavaa. Mistäköhän Schan mahtaa olla oppinut sellaista sitten…”

“Minkä ikäinen olitkaan, kun hän löysi sut?”

Verryttelin jaloillani astellessani jo oven suuntaan. “Lähes kuusi.”

“Mistä päin olet? Verwasista vai kauempaa?”

Mulkaisin häntä pienesti. “En muista. En jaksa enää jutella.”

“Etkö muista?” Ivera laski tynnyrin tallin kulmalle ja katsahti minuun ihmeissään. 

“Älä pilaa tätä nyt. Yritän parhaani mukaan sietää sua tänään.”

“Nelia… Mä olen yhä armishgu, ja sä olet velkaa vastauksia”, hän kuulosti epävarmalta. 

“Nämä eivät ole pakollisia kysymyksiä.”

Jotenkin hän jätti sen siihen.