Tarinoita Gáldenista

Ivera nojasi päätään käteensä ja naputti otsaansa kynällään. Hänen katseensa tuijotti ankarasti paperia, jolle hän tuskin sai mitään kirjoitettua.  Makoilin sängyllä katsellen tähtikarttaa. Enhän minä sitä osannut lukea, mutta oli mukavaa aina kuljettaa katsetta tähtien välille piirrettyjä viivoja pitkin.  “On mennyt kolme päivää”, huokaisin viimein. Olimme olleet hiljaisuudessa aivan tarpeeksi kauan ja vaihtaneet vain välttämättömiä sanoja sekä joitakin loukkauksia. Ivera ei edes ollut ollut kiinnostunut härnäämään minua. “Aiotko oikeasti jatkaa tuota mykkäkoulua?” Ivera jatkoi naputtamista, otsaan painui ryppy, kun tämä yritti esittää keskittyvänsä.  “Jos kerran et jaksa enää pitää mua täällä, heitä mut edes jonkun toisen niskoille. Wylan ja Liam varmaan ottaisivat mut. Missä Robin edes asuu? Hän on aina vain Liamin luona tai täällä. Kuitenkin, joku mut kyllä ottaisi, ja missä tahansa olisi mukavampaa kuin täällä”, huokaisin kiukkuisesti. Kolme päivää oli ihan tarpeeksi...

Syöksähdin pois tieltä, annoin iskun, Ivera väisti, iski ja minä väistin. Nautin siitä, että kylkeni alkoi viimein olla parantunut lukuisten päivien jälkeen. Annoin hyvän iskun kyynärpäälläni, ja vaikka Iveran huulesta kihosi verta, tämä vain virnisti. Töytäisin häntä olkapäälläni, löin vatsaan ja olin heittämässä lattiaan, kun hän kietaisikin jalkansa omieni ympärille ja sai kiskaistua minut nurin. En viitsinyt aivan lyödä kunnolla, mutta löin häntä silti kyynärpäällä kasvoihin leukaan. Hän yritti naulita minut maahan, mutta päätyi vain joutumaan alleni. Potkaisin häntä polvella ja pomppasin jaloilleni. Peräännyin pari askelta ja otin hänet vastaan, kun hän hyökkäsi minua kohti. Väistin iskun niin, että Ivera heilahti ohitseni, mutta onnistui äkkiä vaihtamaan suuntaa. Pienen hetken me väistelimme taitavasti toistemme iskuja, kunnes Ivera kompuroi puolikkaan askeleen ja minä syöksähdin häntä päin. Aioin antaa iskun selkään, mutta löysinkin itseni hänen tukevasta niskalenkistään.  L...

Terez seisahtui kanssani tummansinisen betonitalon seinustalle nuoren miehen astuessa hämärään kapakkaan. Kiva, sisätiloihin siis .  “Olet ehkä armishgu, mutta saat kuunnella mua kun käsken, että pysyt sivussa”, sihisin Terezille.  “En luota suhun”, hän muistutti ystävällisesti. Kohautin olkiani.  “Et tietenkään, enkä mä luota siihen, ettetkö sä pilaisi suunnitelmaani, mutta tässä sitä ollaan ja vähintä, mitä voit tehdä, on antaa mulle vähän tilaa. Tule paikalle vain, jos tilanne eskaloituu”, mulkaisin häntä vielä mennessäni. Armishgu suostui jättäytymään syrjään mutisten: “ jos ”, varsin epäuskoisesti.  Vedin hupun päähäni ja astuin Käärmeenkitaan. Katseeni löysi heti ruskeahiuksiseen mieheen, jonka nenällä oli ruma arpi. Tummat silmät tarkentuivat välittömästi minuun ja väkeä tylsistyneenä seuraillut katse terävöityi tappavaksi. Nyökäytin päätäni vakavana ja kuljin eteenpäin välttäen katsekontaktia muihin. Hekin varmaan tunnistaisivat minut, vaikkei yksikään kasvo ...

  “Tämä on yhä typerä idea”, ilmoitin pukiessani ylleni hieman hienompaa paitaa kuin ne omistamani rievut, joita olin pitänyt viimeiset päivät – ja vuodet. Ivera oli päättänyt ostaa minulle uusia vaatteita, jotka – ihme kyllä – näyttivät hyvältä. Kulkiessaan eilen ohitsemme Kaartintalolla Terez oli mutissut minun näyttävän nyt vielä selvemmin palkkatappajalta.  “Tiedän, että olet sitä mieltä”, Ivera virnisti. “Mutta valitettavasti koska tulet asumaan täällä ties kuinka pitkään, saat luvan edes tavata perheeni.” “Olen tavannut heidät.” “Niin, vanhempani löysivät sut kellarista salamurhaajana ja Terez tapasi sut salamurhaajana Kaartintalolla. Sitten vielä he saivat nähdä meidät päissämme. Sitä ei taideta laskea”, Ivera virnisti huvittuneena. Mulkaisin tätä hakien teräviä sanoja. “Joka tapauksessa saat luvan edes nähdä heidät. Illallinen se vain on.” Mulkaisin häntä ilkeästi. “ Vain illallinenko? En ole kovin innoissani jutustelusta.” “Ei sen väliä. Eihän sulta kysytä”, Ivera ...