LUKU 44 ⤠⤟ Kruunu ilman kuningasta

Shaq seisoi suorassa piirin viitta harteillaan. Viittaan kiinnitetyt olkapanssarit oli saatu kuninkaalta. Arrilenin siipi komeili panssareihin painettuna. Kruunu koristi nuoren miehen päätä korostaen hänen valtaansa. 

Hänen katseensa käväisi salin korkeissa ikkunoissa. Aurinko heitti säteitä suoraan hänen silmiinsä. Se kertoi siitä, että kello läheni iltayhdeksää. Portit suljettaisiin silloin ja pyyntöjä esitettävät kansalaiset ja mitkä lie alemmat virkamiehet suljettaisiin jälleen ulos. Silloin Shaq saisi hetken taas levätä. Viimeisten vuosien ajan hänellä oli tuskin ollut pienintäkään hetkeä aikaa levätä. Sen hän kuitenkin oli valmis antamaan väkensä vuoksi. 

“Tyin Majal’arch”, rykäisi mies, joka oli polvistunut hänen eteensä. Teidän korkeutenne hän sanoi neftaksi. “Pyydän vain armahdusta veloista.”

“Kyllä, kuulin mitä sanoit. Armahdus talollesi Vulkan vallan aikaisista veloista”, Shaq vastasi viileästi mittaillen miestä katseellaan. Hän ei ollut vielä päättänyt, mistä vanhan kuninkaan laeista ja säädöksistä päästäisi irti ja mistä taas pitäisi kiinni. Nyt tärkeinä oli miellyttää kansaa, mutta kaikelle oli rajansa. 

“Otan pyyntösi harkintaan”, hän totesi pohdittuaan mielestäni aivan tarpeeksi kauan. “Teen päätöksen kuukauden sisällä. Ennen sitä saat jatkaa velkojen maksamista kuten tähänkin asti. Mikäli päätän vapauttaa sinut veloista, voimme keskustella tulevan kuukauden maksujen korvaamisesta, mutta se on sen ajan murhe.”

Mies katsoi häntä sen verran kauan, että Shaq tulkitsi sen tyytymättömyydeksi. Odottakoon vielä hetken, ja ilmoitan mitätöiväni kaiken armahduksen. 

Viimein hän nyökkäsi. “Kiitoksia, Tyin Majal’arch. Olkoon valo kanssanne.” Shaq katsoi häntä vaiti. Olkoon valo kanssanne oli hiidenkouralainen sanonta. Ehkä Shaqin tosiaan pitäisi armahtaa tuo mies saadakseen kannatusta etelässä. Se oli sopivan kaukana Nebuilista, että siellä mahdolliset negatiivisuudet eivät leviäisi yhtä herkästi kuin esimerkiksi Nebuilin seudulla tai Shailoinissa, jossa piiri onnistui aiheuttamaan suuttumusta rajanylityksestä ja kaaoksesta silloin, kun prinsessat karkasivat. 

Shaq heilautti kättään vartijoilleen. Armishgut kantoivat piirin merkkiä univormuissaan. “Saattakaa vieraani ulos ja sulkekaa portit tältä päivältä. En ota enempää vieraita vastaan.”

Heti, kun salin ovi sulkeutui, Shaq lähti paikalta. Ei hän jaksanut tällaista enää. Dahla liittyi hänen seuraansa, kun hän harppoi pitkin käytäviä. Hän ei sanonut mitään kulkiessaan takana kuin varjo tuntuen miltei odottavan, milloin Shaq romahtaisi.

“Herra”, kuului kannoilla kiirehtivän viestinviejän ääni. Vastahakoisesti Shaq pysähtyi ja kääntyi viestinviejän puoleen arvokkaasti. Viestinviejä vältti johtajan katsetta. “Dyreian joukolta tuli tieto. Yhdeksän kuollutta viikko sitten. Havaintojen mukaan joukko ryöväreitä tappoi heidät jouduttuaan kahakkaan.”

“Oliko se hyökkäys?” Shaq kysyi hitaasti, punniten vielä kuulemaansa. 

“Silminnäkijöiden mukaan väkesi seurasi heitä. Taistelu tapahtui yhteisymmärryksessä.”

Heillä täytyi olla jokin syy seurata. Syitä sille saattoi olla lukuisia. Yksi syy perustelisi sen, miksei prinsessoista ollut näkynyt merkkiäkään aikoihin. 

“Haluan loppujen sotilaiden jatkavan Isjihorissa partiointia. Ilmoittavat komentajalleen kaikesta merkittävästä”, Shaq oli jo jatkamassa, kun hän muisti vielä yhden merkittävän asian. “Haluan listan kuolleiden nimistä. Valvojaiset pidetään sitten, kun tiedämme keiden vuoksi valvomme.”

“Kyllä, herra. Hankin nimet pikimmiten.”

Shaq nyökkäsi Dahlan mukaansa ja jatkoi käytävää pitkin pakottaen askeleensa hillityiksi. 

Shaq riuhtaisi vinoon keikahtaneen kruunun päästään ja heitti sen makuukamarin nurkkaan. Hänen katseensa kiinnittyessä peiliin, hän seisahtui pieneksi hetkeksi. Peilistä katsoi takaisin nuori mies, jonka hiusten olisi pitänyt olla täydellisesti harjatut, mutta ne olivat sotkeutuneet rumasti, ja punamustan viitan ja sen vieraan maan olkapanssarien yhdistelmä kertoi saavutuksesta, jonka Shaq oli tavoittanut, kun isänsä ei ollut siihen pystynyt, mutta tämä ei ollut arvostamassa hänen onnistumistaan enää. Vyöllä ei ollut aseita, vaan vain koristeellinen huiska, joka kai merkitsi jotakin Arrilenin kruunulle. 

Tuskastunut huuto karkasi hänen suustaan, kun hän riuhtaisi viitankin päältään ja heitti sen sängylle. Dahla seisoskeli ovensuussa vaiti. Hän tunsi pojan paremmin kuin kukaan niistä, jotka olivat elossa. Hän antoi tälle aikaa hetken, koska sitä tämä tarvitsi. Vaikka Shaq kuinka valehteli itselleen, Dahla tiesi, ettei vallankaappaus tai Kulkijan jahtaaminen ikinä ollut ollut se, mitä Shaq halusi. Se oli vai keino, jolla tämä saattoi edes yrittää saada kunniaa, jota luuli tarvitsevansa

“Milloin Shafyr olikaan tulossa?” Shaq kysyi tukahtuneella äänellä nojaten työpöytään käsillään. Hänen katseensa tuijotti pergamentteja pöydällä. Siinä olivat kuninkaan viimeiset kirjeet, joita hän ei koskaan ollut lähettänyt. Kun Shaq oli saanut ne käsiinsä, hän oli tiennyt, että kaikki tässä muuttui. Toisaalta mikään ei muuttunut. Sama tavoite pysyi. Kirjeet vain olivat kertoneet hänelle, mitä hänen toimintansa merkitsi. 

“Viimeisimmän ilmoituksen mukaan hän saapui Nebuilin maatulliseudulle aamulla. Kertoi virkailijalle matkaavansa todennäköisesti yötä myöten. Hän saattaa siis saapua koska tahansa”, Dahla selitti. Hän astui kohti Shaqia empien. “Oletko varma, että pystyt tähän?”

Shaqin käsi puristui nyrkkiin, mutta hän ei kimpaantunut. Pettymys häneen itseensä tosin kaihersi häntä. “On pystyttävä. Tässä vaiheessa en aio enää lopettaa. Sukulaistenikin on nähtävä, minkä vuoksi olen tehnyt kaiken. Ja heidän kaikkien on nähtävä, etten ole luovuttaja.”

“Voit aina lopettaa tähän. Et tarvitse enempää. Olet saanut jo kokonaisen valtakunnan. Olet joko poistanut tai julistanut kuolleeksi jokaisen kruunun jäsenen. Ei sinun tarvitse jatkaa.”

“Haluan löytää heidän, ymmärrätkö? Tapoin heidän isänsä! Ammuin kuningasta rintaan ja katsoin, kuinka hän vuoti kuiviin. En voi tässä vaiheessa lopettaa. Enkä voi antaa Kulkijan tulla syrjäyttämään minua, enkä myöskään aio antaa prinsessojen kuolla johonkin ojanpenkkaan maantierosvojen surmaamana. En aio viedä heidänkin elämäänsä. Pikkuprinsessa on vasta lapsi ja vanhempi ei ole paljonkaan minua vanhempi, kun isä heitti minut ulos piiristä”, Shaq harppoi pienen ympyrän haudaten sormensa hiuksiinsa. “Sitä paitsi kaikkien on nähtävä, että pystyn tähän. Ei riitä, että vein isän aseman, vaan minun on saavutettava enemmän. He eivät ikinä uskoneet, että voisin edes johtaa Verisudenpiiriä. Heidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että en pelkästään pelastanut kansaa kuninkaalta, joka ei piitannut väestään pätkän vertaa, vaan myös valtasin maan piirin nimeen, Nahrakieranien nimeen. Kun saan Kulkijan käsiini, kun saan hänet puolelleni, hallitsen maailmaa, koko manteretta, koko Gáldenia, jos haluan.”

Dahla katsoi Shaqia vaiti. Hän avasi suunsa hitaasti ja sulki sen kerran. “Shaq, et vienyt vain isäsi asemaa. Veit hänen henkensä.”

Shaq kiepsahti katsomaan häntä. “Miksi sanoit noin?”

Dahla pakotti ilmeensä kylmäksi. Hän tiesi, että vaikka Shaq oli valmis surmaamaan kenet hyvänsä itseään vastustavan, hän ei ikinä vahingoittaisi naista, joka oli kasvattanut hänet, kun hänen oma isänsä ei sitä ollut tehnyt. “Et ikinä puhu siitä. Oletko edes myöntänyt sitä itsellesi? Seitsemän vuotta sitten surmasit isäsi, Shaq.”

Kipu raastoi Shaqin rintaa. Ei hän välittänyt siitä, mitä hänen isälleen oli käynyt. Mutta hän kyllä välitti siitä, mitä se oli aiheuttanut hänelle. 

“Mutta miksi sillä olisi mitään väliä?”

“Koska se satuttaa sinua yhä. Koska valta on vaarallinen polku, jos valitset jatkaa sillä. Se on polku, jolla kulkiessasi menetät itsesi, etkä enää tunnista kasvoja, jotka katsovat sinua peilistä”, Dahla käänsi selkänsä. 

“Usko pois, muistan kyllä, kuka olen”, Shaq kivahti. Dahla astui käytävään, mutta pysähtyi välittömästi kuin seinään. 

“Ai- Iltaa Shafyr… Nyt ei ole aivan hyvä hetki.” 

Shaq valpastui välittömästi, muttei heti osannut toimia. Peilistä tuijottivat kuoleman väsyneet kasvot, joiden rubiininpunaiset silmät muistuttivat hänen alkuperästään. Hän ei ollut nähnyt samanlaisia vuosiin. Ja nyt hänen ovensa takana seisoi nainen, jolla oli hänen silmänsä. Shafyr Nahrakieran oli viimeinen Nahrakieran, joka yhä suostui puhumaan Shaqille, tosin hänkin vältteli sitä viimeiseen asti. Hän oli myös ainoa, joka suostui edes katsomaan piirin johtajaa kohti. 

“Enkö saa muka nähdä serkunpoikaani?” Shafyr kuulosti miltei huvittuneelta. 

“Hän tarvinnee hetken”, Dahla epäröi. 

“Haluaisin nähdä hänet vielä tänään, jos herra suvaitsee astua huoneestaan. Kuulin melko mielenkiintoisia uutisia Dyreiaan lähetetyiltä piiriläisiltä.”

“Mitä jos menemme kahvittelemaan odotellessamme?”

“Se ei ole tarpeen, Dahla”, Shaq huokaisi astuessaan huoneestaan. Shafyr katsoi häntä päästä varpaisiin. Hän ei vaikuttanut vihamieliseltä, muttei ollut varsinaisesti iloinenkaan Shaqin näkemisestä. 

“Olet kasvanut.”

“Niin, no, vuosia on ehtinyt kulua”, Shaq katseli Nimbuan kiviseiniä. Polven korkeudella seinässä kulki vähän matkaa sininen viiva. Jommankumman prinsessan oli täytynyt piirtää se joskus.

“Sinulla ei ole piirin viittaa.”

“Se painaa. En pidä siitä yhtään sen enempää kuin tästä kruunustakaan”, hän vilkaisi Shafyrin silmiä. Ne olivat enemmän violetit kuin punaiset, mutta muistuttivat kovasti Shaqin silmiä. Naisen mustat pitkät hiukset oli sidottu kruunuksi päätä vasten. 

Shafyr katseli Arrilenin kuninkaan kruunua arvioiden. “Milloin kruunajaiset oikein pidettiin?”

Shaq kohautti olkiaan. “Ei ole vielä pidetty. Aion odottaa hetkisen, että kansa saa mielenrauhan surmattuani heidän kruununsa. Kun tilanne tasoittuu selvästi, aion kyllä ottaa kruunun virallisesti itselleni. Joten, Shafyr, miksi oikein tulit?”

“Onnittelemaan tästä pienestä tempustasi, joka antoi sinulle nämä maat”, Shafyr totesi vilpittömästi. Pettymys maistui kitkerältä Shaqin kielellä, kun hän tajusi, että Shafyr piti vallankaappausta vain pienenä temppuna. Ainakaan hän siis ei halunnut suoda lämpimiä sanoja serkunpojalleen. “Tulin myös kysymään, miten helvetissä Dyreiassa leviää huhuja siitä, että Kulkija olisi kuollut?”

Dahla vilkaisi Shaqia nopeasti, Shaq pudisti päätään lähes huomaamattomasti. Shafyr ei saisi missään nimessä tietää totuutta. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että Shaq riskeeraisi valtaansa. Hänen sukunsa ei veisi tätä häneltä. 

Shafyr naurahti katseltuaan Shaqin epäröintiä. “Älä huolehdi, poju. Meillä ei ole oikeastaan mitään intressejä Kulkijaasi kohtaan. Tai no, setäsi pitäisi sellaisesta magiasta, mutta hän ei halua sekaveristä lähelleenkään emmekä aio sotkeutua asioihisi.”

Shaq punnitsi tilannetta hetkisen, kunnes hän päätti vain nyökätä kohteliaasti Shafyrille. Tässä ei ollut mitään iloa myöntää tai kieltää sitä, olivatko prinsessat elossa vai eivät. 

“Mukavaa, että tulit käymään, mutta joudun nyt pyytämään sinua poistumaan.”

Shafyr katsoi Shaqia pitkään punniten tilannetta. “Miksi teit tämän?”

Kysymys ei sinäänsä yllättänyt, mutta Shaq ei ollut edes valmistautunut sopivalla vastauksella. Niinpä hän vain suoristautui ja nyökkäsi Dahlalle. “Saattaisitko sukulaiseni yöpymään vierashuoneeseen? Olen väsynyt.”

Dahla katsoi piirin johtajaa pitkään. Huoli paistoi hänen katseestaan. Shaq ei antanut sen haitata, vaan piti yllä ryhtiään ja tarkkaili Shafyria arvioiden. Shafyr katsoi takaisin synkeästi. 

“Voit yrittää hyvittää kaiken, mutta et pysty siihen”, hän totesi. 

“Hyvää yötä, Shafyr”, Shaq lausui palatessaan kamariinsa. Käännettyään oven lukkoon hän harppoi pöydän luokse ja riuhtaisi yhden kolmesta kirjeestä käteensä. Hän ei edes jaksanut enää lukea Shamaanille osoitettua kirjettä. Sama kolkko tieto odotti häntä siellä joka tapauksessa. Sama tieto, joka todisti Shaqille, kuinka pahasti hän tähän mennessä oli epäonnistunut. Hän tiesi, ettei nyt enää ollut syytä lopettaa.