Tarinoita Gáldenista

Shaq seisoi suorassa piirin viitta harteillaan. Viittaan kiinnitetyt olkapanssarit oli saatu kuninkaalta. Arrilenin siipi komeili panssareihin painettuna. Kruunu koristi nuoren miehen päätä korostaen hänen valtaansa.  Hänen katseensa käväisi salin korkeissa ikkunoissa. Aurinko heitti säteitä suoraan hänen silmiinsä. Se kertoi siitä, että kello läheni iltayhdeksää. Portit suljettaisiin silloin ja pyyntöjä esitettävät kansalaiset ja mitkä lie alemmat virkamiehet suljettaisiin jälleen ulos. Silloin Shaq saisi hetken taas levätä. Viimeisten vuosien ajan hänellä oli tuskin ollut pienintäkään hetkeä aikaa levätä. Sen hän kuitenkin oli valmis antamaan väkensä vuoksi.  “ Tyin Majal’arch ”, rykäisi mies, joka oli polvistunut hänen eteensä. Teidän korkeutenne hän sanoi neftaksi. “Pyydän vain armahdusta veloista.” “Kyllä, kuulin mitä sanoit. Armahdus talollesi Vulkan vallan aikaisista veloista”, Shaq vastasi viileästi mittaillen miestä katseellaan. Hän ei ollut vielä päättänyt, mistä v...

“Kaikki liikkeelle! Kaarti metsässä!” kajahdus hätkähdytti minut valveille unesta, johon en muistanut vaipuneeni. Aran nosti päänsä omaltani pälyillen ympäri leiriä. Rokun lähettämistä ryhmistä yksi oli palannut. Tai no, kaksi viidestä sen jäsenestä.  “Voi hemmetti ”, Aran sihahti ja nousi niin äkkiä, että kellahdin miltei nurin.  “Kaartiko?” hämmästyin.  “Kimpaantuivat varmaan ruumiista. Hemmetti…” hän sihisi hampaidensa välistä.  “No, varmasti kimpaantuivat”, mutisin noustessani.  Aran harppoi tulijoita vastaan määrätietoisesti. Peuramuodonmuuttaja Ryuka harppoi vastaan silmät hehkuen huolesta.  “Mikä tilanne?” Aran huikkasi.  “Neljä armishgua, yksi ryhmänjohtaja, kuulemma. Fiane ja Ikko jäivät viivyttelemään heitä. Halusivat puhua sulle. Rune on vartiossa valmiina hoitelemaan heidät.” “Armishguja ei tapeta”, Aran tiukkasi ja vaikeni miettimään. “Miksi kohtasitte heidät?” Ryuka heilautti kättään nolona. “Meidät vähän yllätettiin. Oltiin jäljittämässä...

“Hemmetti… Hän kuolee, jos ei saada tikattua tuota haavaa!” Aran kirosi kannatellessaan Gilin yläruumista.  Kiepsahdin katsomaan häntä ja kompuroin vaarallisesti. Gil parahti. Ainakin hän reagoi yhä. Halusin oksentaa tietoisena siitä, että vaatteillani oli sekä Gilin että tapettujen verisusien verta niin paljon, että raudan haju oli ainoa, mitä haistoin.  “Tikattua? Eikö teillä ole dicharea?” ääneni värähti. Olin koko tämän matkan olettanut, että leirissä olisi dichare hoitamaan haavan.   “Rafgra, daenqe, nashe ja dashe, mutta ei yhtäkään dicharea!”  “Tajuatko, Aran, että Gil voi kuolla?” “Gil on vahvempi kuin näyttää”, Bakha murahti edeltämme ryöstösaaliit olallaan.  “Hänellä on kylki auki, henkien tähden!” Yritin keskittyä askeltamaan vakaasti vaikeassa maastossa.   “Lähin tuntemani parantaja asuu Notjassa, joten neulaa ja lankaa parempaa vaihtoehtoa ei ole”, Aran oli kalpeampi kuin kuvittelin mahdolliseksi.  Notjassa? Sydämeni hypähti. “R...

“No niin, Rune, An, menkää te alakautta, mä ja Bakha mennään ylhäältä”, Aran puhui hiljaa. Punatukkainen Rune vilkaisi minua kylmän ilmeettömänä. Emme olleet aivan vielä päässeet ylitse edellisen aamun selkkauksesta, mutta näemmä Aran ajatteli kokeilla, kuka palaisi täältä ruumissäkissä.  “Entä mä sitten?” Gil sihahti. Aran vilkaisi häntä kylmästi. Poikienkin välit olivat taas murtuneet.  Hillitsin tuskastuneen huokaisun. Millaisen partion Aran oli oikein ajatellut keräävänsä? Minä tuskin edes kestin katsoa Giliä sen kaiken jälkeen. En voinut luottaa häneen sitten lainkaan. Aamuinen partiokierros oli ollut kiusallinen jokaiselle, koska Mel ei ollut yrittänytkään selittää heidän keskusteluaan ja minä, Gil ja Aran muutenkaan emme olleet jaksaneet jatkaa kinaa siitä, mitä luottamus merkitsee. Oli hämmentävää, että Aran oli päättänyt ottaa minut ja Gilin mukaansa nyt.  “Ajattelin, ettet kuitenkaan osaa noudattaa käskyjä, joten et myöskään tarvitse sellaisia”, hän tuhahti itse...