LUKU 43 ⤠⤟ Onko tämä sen arvoista?

“Kaikki liikkeelle! Kaarti metsässä!” kajahdus hätkähdytti minut valveille unesta, johon en muistanut vaipuneeni. Aran nosti päänsä omaltani pälyillen ympäri leiriä. Rokun lähettämistä ryhmistä yksi oli palannut. Tai no, kaksi viidestä sen jäsenestä. 

“Voi hemmetti”, Aran sihahti ja nousi niin äkkiä, että kellahdin miltei nurin. 

“Kaartiko?” hämmästyin. 

“Kimpaantuivat varmaan ruumiista. Hemmetti…” hän sihisi hampaidensa välistä. 

“No, varmasti kimpaantuivat”, mutisin noustessani. 

Aran harppoi tulijoita vastaan määrätietoisesti. Peuramuodonmuuttaja Ryuka harppoi vastaan silmät hehkuen huolesta. 

“Mikä tilanne?” Aran huikkasi. 

“Neljä armishgua, yksi ryhmänjohtaja, kuulemma. Fiane ja Ikko jäivät viivyttelemään heitä. Halusivat puhua sulle. Rune on vartiossa valmiina hoitelemaan heidät.”

“Armishguja ei tapeta”, Aran tiukkasi ja vaikeni miettimään. “Miksi kohtasitte heidät?”

Ryuka heilautti kättään nolona. “Meidät vähän yllätettiin. Oltiin jäljittämässä verisusia maantien lähellä ja törmättiinkin Kaartiin.”

Aran huokaisi harkiten, vilkaisi luolan suuntaan. “Okei, mennään tarkistamaan tilanne.” Hän vilkaisi minua: “Jää sä tänne. Parempi pitää sut kaukana Kaartista.”

Kerrankin en vastustanut. Minun oli oltava Gilin lähellä. 

Nojasin Arania vasten ja uskalsin suudella tämän poskea. “Palaa hengissä, okei? Ei yhtään enempää kuolemia tai loukkaantumisia tänään.”

Aranin huulille piirtyi vieno hymy ja hän vei kätensä niskaani. “Tietysti palaan, An”, hän kumartui koskettamaan otsaani omallaan. “Enhän mä kuole millään.”

Jäin katsomaan, kun Aran katosi metsään kahden muun ryövärin kanssa. 

⇝⥈⇜

Aran tarkasteli viittä armishgua metsään sekoittuvan polun päässä. Fiane ja Ikko norkoilivat laskelmoidun matkan päässä sotilaista tarkkaillen näitä valmiina. Oli muuten hiljaista. Tuuli ei tuonut häivääkään muista vieraista hajuista, vaan hento vire kuljetti vain metsän tuoksua. Kesäilta oli kalsean viileä. Ilman kylmä kosteus puski Aranin vaatteiden läpi ja kietoutui hänen iholleen. Hän hillitsi kylmänväristykset. 

“Mikä suunnitelma, Aran?” mukaan lähtenyt Eira kuiskasi. Ryukan Aran oli päättänyt lähettää takaisin alimiehitettyyn leiriin hänen näytettyään sijainnin. 

“Tarkkaillaan vielä hetki”, Aran ei päästänyt katsettaan irti kaartilaisista ja Fianesta ja Ikkosta. 

Fiane juuri asteli lähemmäs sotilaita levittäen kätensä näytösluontoisen rennosti. 

“No niin, hyvät armishgut!” Aran pyöräytti silmiään Fianen tekaistulle kürellilaiselle aksentille. Fianen oma Keski-Arrilenin aksentti ei olisi mitenkään muuttanut tilannetta. “Aiotteko koko yön odottaa täällä? Viileä yö tulossa näköjään.”

Sotilas, jonka mustat viikset olivat lähes ärsyttävän siistityt, suoristautui ja loi katseensa nuoreen ryöväriin. Aran tiesi, että hän katsoi Fianen kasvojen arpea ja arvioi, mikä tytön tausta oli. 

“Väkenne jätti jälkeensä tuhoa Isjihorissa. Emme katso ruumiita läpi sormiemme”, armishgu totesi. Hänen sinisen takkinsa rinnuksissa oli ryhmänjohtajan kullattu rintamerkki. 

“Myönnän, että tänään pääsi sattumaan muutama virhe” – Ikko vilkaisi Fianea yrittäen hillitä epäuskoisen silmäyksen – “mutta joukolla oli hyvä syy.”

Aran päätti viimein toimia. Kohta tämä kääntyisi epämukavaan suuntaan – tai no, ainakin vielä epämukavampaan. 

“Pidä vahtia”, hän sanoi Eiralle ja heilautti kättään toisessa puussa olevalle Runelle käskyksi olla aloillaan. Sitten hän laskeutui mukavan ääneti puusta ja harppoi paikalle nyökäten Fianelle ja Ikkolle tervehdyksen tapaisen. 

“Verisudenpiiri on kaupungissa.”

Armishgut vaihtoivat katseita. Kasvoilla ei paistanut epävarmuutta tai pelkoa tai mitään muutakaan. Tyrmistys jäädytti Aranin silmänräpäykseksi. He tiesivät. He sallivat sen. 

“Piiri hyökkäsi meidän kimppuumme. Piiri kaappasi Arrilenin vallan. Teillä ei voi olla mitään perustetta sallia sen liikkuvan Isjihorissa”, hän jatkoi silti. 

“Ei meillä ole mitään perusteita ajaa sitä pois. Ainoat, keitä piirin partio on haitannut, ovat olleet sinun väkeäsi, ryöväreitä”, totesi ryhmänjohtaja tyynen rauhallisena ja risti kätensä. “Eivätkä Arrilenin asiat vaikuta Dyreian asenteisiin. Toki arrilenina et ymmärrä sitä.”

Aran kosketti otsaansa kiroten. Hän vilkaisi latvustossa olevaan Runeen, jonka keltaiset silmät kohtasivat välittömästi hänen katseensa. Täytyi olla valmiina. 

“Piiri uhkasi myös Arrilenin kruuninperillistä tänään”, Aran uskalsi paljastaa ja odotti saavansa jonkinlaisia suuria reaktioita armishguilta, mutta sen sijaan nämä vaihtoivat hämmentyneitä ja jopa huolestuneita katseita. 

“Prinsessat ovat kuolleet.”

Vaikka Aran tiesi totuuden, hän tunsi verensä hyytyvän, kun kauhu jäädytti hänen kehonsa. Mitä täällä tapahtuu? Hämmennyksessään hän vilkuili latvoja kohdatakseen toisten katseet. Fiane siristi silmiään komentavasti, mutta Aran tuskin tajusi. Eira tuijotti armishguja tyrmistyneenä, Rune yritti käskeä Aranin takaisin tilanteen tasalle ennen kuin armishgut tajuaisivat katsoa ylös. Aranilta meni aivan turhan kauan käsitellä kuulemansa. 

“Viimeinkö?” Ikko sai sanotuksi. Aranin katse tiukentui hänen silmiinsä. Ikko siristi hänelle silmiään viekkaasti. “Mikä ilouutinen. Tosin, eikö piiri saanut heitä kiinni?”

“Verisudet puhuivat tyttöjen kuolleen jokunen päivä sitten. He etsivät parhaillaan poikaa, joka liikkui prinsessojen kanssa.” Ryhmänjohtaja katsahti Araniin, joka alkoi jo todella huolestua tilanteesta. “Sinun ikäistäsi, itse asiassa. Varas, kuulemma, palkkionmetsästäjäkin.”

Se hiidenkersa… Aiheuttaa ongelmia sairasvuoteellaankin! Aran pakotti itsensä vaikuttamaan tyyneltä, hän mulkaisi Ikkoa, jonka silmissä kimmelsi tyytyväisyys. Ei hän niin hyvä näyttelijä ollut esittääkseen vain ja hänhän silti tiesi Anin ja Melin elävän. 

“Kuulostaapa pahalta Arrilenin suhteen”, Aran päätyi toteamaan. 

Fiane nojasi hänen puoleensa ja mutisi: “Onpas tämä mielenkiintoinen keskustelu.”

Ryhmänjohtaja loi tuomitsevan katseen Araniin. “Me yritämme pitää tilanteen tasaisena. Te olette jo rikollisia. Löysimme ruumiita kaupungistamme tänään.”

Aran nyökkäsi hitaasti, heilautti häntäänsä merkiksi Runelle. “Älä ilmoita pidätysmääräystä tai te ette poistu täältä hengissä.”

Armishgujen olemus muuttui varovaisemmaksi. Aran saattoi aistia jännittyneisyyden. 

“Heitä on vain kolme”, mutisi yksi tarkkaillen ryöväreitä. Toinen mulkaisi häntä ja nosti katseensa puihin, muttei löytänyt kahta puissa vaanivaa. 

“On heitä enemmänkin. Paha sanoa, kuinka monta.”

“Ei voi olla. Kai olisimme huomanneet.”

Aran risti kätensä rennon ylpeästi. “Joten, mitä ajattelit tehdä? Kunhan vain annan käskyn, väkeni hyökkää ja te kuolette.”

Ryhmänjohtaja huokui halua pidätyttää kaikki ryövärit. Jos hän olisi ollut uusi työssään Isjihorissa, hän ei olisi laskenut lainkaan painoa pojan sanoille, mutta kun hän tiesi. Hän tiesi tarkalleen, mitä Aran oli valmis tekemään väkensä vuoksi. 

“Voit pidättää minut”, hän totesi ja vilkaisi Ikkoa ja Fianea, jotka seisoivat hänen rinnallaan vahvana muurina. “Mutta jos sen teette, väkeni pysyy piilossa ja turvassa jälkeeni ja mä karkaan viimeistään parissa päivässä kynsistänne, kuten edellisillä kolmella kerralla.”

“Usko pois, poju, kun me otamme sinut oikeuteen teoistasi, et pääse hengissä selliinkään saakka.”

Aran ei pelännyt, koska hän luotti taitoihinsa. Ehkä vähän liikaa. 

“Ette taida olla tänään täällä tappamassa, ettehän? Me nimittäin olemme, koska piiri miltei tappoi yhden meistä ja yritti tappaa usean meistä. En aio purkaa vihaani teihin, mutta jos seisotte piirin rinnalla, olette vihollisiani.” Viha sai Aranin kehon jännittymään. 

Ryhmänjohtaja rykäisi. “Kruunu on kieltänyt puoltamasta tai vastustamasta piiriä.”

“Prinsessat ovat kuolleet. Piirin ajaminen Dyreiasta olisi kaikkien edun mukaista”, Fiane päätti huomauttaa. 

Armishgut mulkoilivat ryöväreitä kuin olisivat kokeneet olonsa erittäin loukatuiksi.

“Annammeko heidän oikeasti pilkata meitä näin?” aiemmin ylimielisesti puhunut kultatukkainen mies mutisi. 

“Emme me pilkkaa teitä, osoitamme vain typeryyttänne, jonka itse te olette aiheuttaneet”, Ikko järkeili hapan ilme kasvoillaan. 

“Niin no, ehkä me voitaisiin vähän heitä pilkata”, Fiane totesi. 

Aran ja ryhmänjohtaja pitivät järkähtämätöntä tuijotuskilpailua yllä. 

“Säästä meidät molemmat vaivalta ja kerro, aiotko haitata meitä tänään”, Aran lausui lopulta. 

Ryhmänjohtaja nyökkäsi ja kohotti toisen kätensä käskyvalmiuteen. 

“Teidät on pidätetty.”

Aran heilautti välittömästi häntäänsä, ja puista hyökkäsi kaksi ryöväriä, jotka lähtivät Fianen ja Ikkon kanssa hyökkäykseen. Kajahti laukaus kaartilaisten puolelta, mutta kukaan ei kuollut. Vielä. Ryhmänjohtaja silmäili hyökkääjiä ja alkanutta taistelua tyrmistyneenä ja kohtasi Aranin tyytyväisen ilmeen. Ryöväri kohautti olkiaan ylimielisesti ja syöksähti liikkeelle. 

Hän löi kaartilaista alhaalta kasvoihin, potkaisi polvellaan ja pakotti tämän kauemmas muusta joukosta. Kajahti toinen laukaus, joka sai Aranin kiroamaan. Kohta johonkin osuisi. 

Aran vilkaisi nopeasti olkansa yli nähdäkseen Runen, joka parhaillaan tavoitteli asetta pitävää armishgua. 

“Rune! Ga, ak’a’ree!” hän huusi bushnaksi, joka ei aivan sointunut hänen kielellään yhtä sulavasti kuin hän toivoisi. Rune sukelsi matalaksi, livahti sivulta, potkaisi vastustajaansa polveen, väisti sukkelasti luodin ja syöksähti sitten alakautta iskemään aseen armishgun kädestä Aranin käskyn mukaisesti. 

Aran väisti ryhmänjohtajan huitaisun ja kiskaisi miekan vyöltään. “Tämä ei ole enää leikkiä”, hän löi miekalla ryhmänjohtajan jalkaan ja siirtyi kauemmaksi. Armishgu sävähti lujaa iskua panssariin ja otti askeleen hyökätäkseen, kun taas yksi laukaus kajahti. Kaikki pysähtyivät, sillä tällä kertaa laukausta seurasi parkaisu. 

Yksi armishguista, nuori nainen, perääntyi onnahdellen ja vaikertaen. Eira horjahteli silminnähden kauhistuneena taaksepäin pidellen käsivarttaan, josta valui verta. Rune perääntyi äkkiä kädet koholla. Pistooli lojui maassa. Runen kanssa kamppaillut armishgu oli jäätynyt katsomaan kollegaansa, jonka olkapään seudulta vuoti vuolaasti verta. 

“Rune!” Aran karjaisi epäuskoisena. Ryövärit siirtyivät kauemmas armishguista. Ryhmänjohtaja tarkisti sotilaansa tilaa ja tarkkaili samalla vihollisiaan. 

Rune pudisteli päätään tarkkaillen armishguja tyrmistyneenä. 

“En se mä ollut. Mun sormeni ei ollut liipaisimella”, hän kuiskasi. Fiane syöksähti halaamaan häntä. Hän vilkaisi Arania synkeästi. 

“Meidän taitaa olla aika poistua ennen kuin tästä tulee rumaa.”

Aranin katse pyyhki pitkin aukeaa. Ikkon katse hyytyi Aranin silmiin niin tuomitsevaksi, että ryövärien johtaja katui koko kohtaamista. Eira perääntyi tutkien kättään. Verta tuli, mutta hän selviytyisi. Luoti oli viiltänyt hänen käsivarttaan mennessään. 

Edes kirous ei vapautunut Aranin huulilta. Kuinka tähänkin oli päädytty?

“Kuka sen ampui?” ryhmänjohtaja käännähti välittömästi ryövärien puoleen. 

“Tuo punatukkainen tyttö se oli!” syytti heti mustahiuksinen mies, jonka kanssa Rune oli kamppaillut. 

“Sun sormesi oli liipaisimella”, Rune totesi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, koska hän tiesi, että nyt oltiin ongelmissa, mutta hänen äänensä kuului vahvana ja varmana. “Mä en ampunut. Mä en pidellyt asetta. Mä en olisi ampunut omaani tai ampunut ohi teidän väestänne.”

Ikkon kylmä katse tarkkaili väkeä. Eira sitoi haavaansa. Aran seisoi maassa lojuvan aseen ja armishgujen välissä harkiten. 

“Selvä on, poika”, ryhmänjohtaja huokaisi viimein. “Teidät on virallisesti pidätetty syytettynä Kaartin vahingoittamisesta.”

“Tämänkö kaiken olet valmis antamaan heidän vuokseen?” Ikko murisi, eikä Aran ei halunnut katsoa hänen silmiään. Miten pitkälle hän oli valmis menemään suojellakseen Ania? Järki sanoi, että ryöväreille olisi parempi, jos kolmikko lähtisi, mutta Aran ei enää voinut ajaa heitä pois. Ei hän halunnut ajaa heitä pois, ei hän halunnut, että An lähtisi. 

Aran vain vilkaisi Ikkoa kasvot täydellisen vakavina. “Kyllä.”

Hän perääntyi askeleen, sitten toisenkin väistääkseen ryhmänjohtajan, joka kuvitteli jotenkin olevansa niskan päällä tilanteessa, jossa yksi hänen väestään lojui maassa kaksi sotilasta rinnallaan, ja ainoa valta, joka hänellä yhä oli tilanteesta, oli pieni vaivainen virkamerkki. 

Aran nyökkäsi tyynesti, heilautti häntäänsä väelleen. “Me tästä poistumme. Onnea seuraavaan kertaan.”

Ryövärit katosivat puihin ennen kuin armishgut ehtivät tavoittaa heitä. Muutama komento huudettiin heidän peräänsä, muttei niillä ollut mitään merkitystä heille. 

“Voi hemmetti, mikä sotku tästäkin tuli!” Fiane voihkaisi loikatessaan seuraavaan puuhun. Oksa taipui hänen allaan, mutta soturin onnistui astella rungolle. Rune seurasi perässä ketterästi ja suuteli ohimennen tyttöystäväänsä. 

“Niin tuli, sen mä myönnän”, Aran mutisi. 

“Olisit vain paljastanut heidät! Nyt Kaarti syyttää Runea murhanyrityksestä!” Ikko heilautti kättään raivostuneesti. 

“Eivät he nytkään vakavissaan yrittäneet. Paljon puhetta, vähän tekoja”, Aran arvioi vilkaisten taakse, jonne armishgut olivat jääneet. Hän laskeutui oksa oksalta alemmas, kunnes heilautti itsensä alas puusta. “Mutkin on uhattu pidättää jo ehkä kymmenen kertaa ja tässä sitä ollaan.”

“Mutta nyt meillä on hieman enemmän haittaa leirissämme”, Rune huomautti synkeästi. “Jos käy huonosti, tässä menetetään paljon.”

“Meillä on leirissämme kaksi sellaista, jotka on jo julistettu kuolleiksi”, Aran huomautti. 

“Gil on ongelmana”, Fiane totesi. 

“Kuten tavallista.”

Eira mulkaisi Arania melko pahasti. “Sinuna heivaisin Gilin piirille ja ajaisin prinsessat mahdollisimman pian liikkeelle.”

Paha tunne painoi Aranin rintaa. Toisaalta millään sillä, mitä tänään puhuttiin, ei ollut väliä. Aran ei pyörtäisi päätään, niin tyhmältä kuin se tuntuikin. 

“Nyt me palaamme leiriin. Kruunu ja Gil viipyvät luonamme kunnes he haluavat lähteä tai mä päätän, että he lähtevät.”

“Kuljet vaarallisilla vesillä, Aran”, Ikko varoitti synkästi. Aran nyökkäsi tietäen, mutta oli liian rakkauden sokaisema ymmärtääkseen. 

“Miten meni?” An kiirehti kysymään heti, kun näki Aranin harppovan leiriin synkeän näköisenä. Ryöväri katsahti muualle olkiaan kohauttaen. 

“No… Miten sen nyt ottaa.”

“Mitä? Tapahtuiko jotain?”

“Ei tässä muuta kuin että tappelu tuli ja sä ja Mel olette nykyään kuolleet.”

An räpäytti silmiään ja avasi suunsa sanoihin, joita ei heti tullut. “Jaaha… Aivan mahtavaa.”