Luku 28 ⤠⤟ Notjan tori

Njala sitoi Vhidin kiinni ratsutolppaan ja asteli Notjan torille etsien jotakin vinkkejä. Inesolenista oli jokunen päivä, ja Njala oli kuullut mielenkiintoisia juttuja maanteillä. Kerrottiin, että Inesolenin torijuhlassa tytön kimppuun oli hyökätty ja tämä oli ilmaantunut torille verissään. Hän oli kertonut pikkusiskonsa tulleen kaapatuksi. Njala oli siinä vaiheessa päässyt jo Notjan ohi, mutta oli kääntynyt kannoillaan ja laukannut takaisin kaupunkiin kuultuaan tarpeeksi tarinasta. 

Eiväthän prinsessat olleet voineet jäädä vangiksi?

“Hei”, Njala tervehti ystävällisesti kojunpitäjää. Hän valitsi jotakin ostettavaa ja kaiveli rahoja. “Kävikö kauppa hyvin Inesolenina?” 

“Jo vain, ainahan se, kun matkaajat tulevat nauttimaan hyviä ruokia”, kertoi myyjä. Njala maistoi leivonnaista. 

“Varmasti. Tämä tosiaan on hyvää!” hän henkäisi. 

“Niin, tämä on ylijäämää juhlasta, kun kävi se kahakka aamuyöllä.”

Njala pysähtyi. Hän hillitsi tyytyväisen hymynsä ja kohotti hämmentyneen katseensa. “Jaa, mitä kävi?”

“Etkö ole kuullut? No, kuule, tuolla kujilla tapahtui jotain. Ihan tuosta vierestä”, myyjä viittasi läheisen kapean kadun suuntaan, “tyttö ilmaantui aukiolle, huusi kuin hornantulessa ja rimpuili auttajien otteessa. En nähnyt kunnolla, mutta näin verta. Paljon verta. Ei kauppa sitten käynytkään loppuiltana yhtä hyvin.”

“Kuinka hänen kävi? Sen tytön?” Njala kysäisi. Myyjä vilkaisi häntä. 

“No jaah, en tiedä. Joku hänet kävi hakemassa. Kertoi, että kaikki oli hyvin. En tiedä muuta.”

Njala kiitti ja jatkoi eteenpäin. Hän ohitti kujan ja siirtyi seuraavan sopivan puheliaalta vaikuttavan myyjän luokse. Ei hän sen enempää tietoa kuullut. Hän pani merkille, että jotkut vilkuilivat hänen kyselemistään. Olihan se ehkä vähän kummallista.

Kukaan ei tuntunut tietävän, kuinka tytölle oli käynyt. Sen täytyi olla An, mutta oliko se varmasti Gilbert, joka hänet oli hakenut? Entä Melise? Njalan täytyi saada tietää. Eihän hän voisi jatkaa, jos Shaq Nahrakieran olisi jo napannut prinsessat. 

Hän nojasi muuriin huokaisten ja tarkkaili väkeä. Mistä hän saisi kuulla, mitä kujan jälkeen oli tapahtunut? Eikö kukaan muka oikeasti tiennyt?

Joku asteli hänen ohitseen. Paitsi että tämä nojautuikin seinään turhan lähelle häntä siihen nähden, että tilaa kyllä oli. Njala vilkaisi tulijaa. Ensimmäinen vilkaisu sai hänet kuvittelemaan, että kyseessä oli An, mutta toisella hän tajusi, ettei tämä sittenkään näyttänyt lainkaan samalta. Hänellä oli Ania tummemmat hiukset, joissa kulki musta raita. 

“Hei.”

“Hei?” Njala rypisti kulmiaan. 

“Huomasin, kuinka kyselit siitä tytöstä. Tunnetko hänet?” tytön silmissä oli aivan liian tietoinen katse siihen, että tämä kyselisi vain huvikseen. 

Njala siristi silmiään. “Tunnetko itse?”

Tulija kohautti olkiaan. “Olen tavannut. En jatka ennen kuin vastaat kysymykseeni ja toiseenkin: Oletko piirin leivissä?”

Njalan hämmennys vain kasvoi. Kuka tämä oli? Hän laskelmoi tarkoin. “Matkasin hänen kanssaan jonkin aikaa. Ja en ole piirin leivissä.”

“Hyvä”, tulija nyökkäsi ja astui kauemmas muurista. “Olen Miqa, mennään.”

“Mut- mitä?” Njala lähti harppomaan hänen peräänsä. “Mikä saa sinut luulemaan, että lähtisin matkaasi?”

Maya vilkaisi häntä. “Koska haluamme samaa asiaa. Että prinsessat päätyvät Kailesydiin.”

Njala ei voinut kuin seurata. 

“Joten, mistä tiedät hänet?” Njala kysyi, kun Miqa nojasi sisäpihan seinään. 

“Juteltiin prinsessan kanssa hetken juhlassa. Kutsui itseään Theoraksi ja suolti joitakin valheita. Hän katosi, kun lähti pikkusiskonsa perään tämän rynnättyä pois.”

“Mikset lähtenyt perään? Jos en aivan väärin tulkitse, et ole pelkkä satunnainen notjalainen”, Njala tuomitsi. 

“Luuletko, että voin vain jahdata huomaamattomasti heitä väkijoukossa? Yritin kyllä löytää heidät, mutten löytänyt, eikä minulla ole lupaa mennä väliin muutenkaan.”

“Lupaa? Keneltä?” Njala tunsi, että ymmärsi yhä vain vähemmän. “Oletko kuningattarien väkeä tai jotain?”

Miqa hymähti. “Laillisesti, kyllä, mutta käsky tulee toiselta. Lupaan ainakin, etten seuraa piiriä.”

“Aiotko paljastaa noin paljon?” uusi ääni kysyi. Njalan katse kiepsahti varjoihin katonreunan alla. Vaalea tyttö tuli esiin rennosti astellen. Miqa soi hänelle rennon hymyn. 

“Uusi ystävämme voi olla hyödyllinenkin. Thriohan käski etsiä apuvoimiakin.”

“Kuka olet?” Njala tiukkasi käsi miekan kahvalla. Vaalea tyttö astui rennosti taakse virnistäen pienesti. Hän vilkaisi ystäväänsä. 

“Kerroitko oikean nimesi?” 

“En tietenkään”, Miqa hymähti. Njala katsahti vuorostaan häneen. 

“Mitä? Kuinka minun pitäisi luottaa teihin, jos ette kerro edes nimiänne?”

“Kerroppa ensin oma tarinasi, että voimme luottaa sinuun”, vaalea tyttö huomautti viekkaasti. Njala tajusi, että tämän oli oltava molemminpuolista, jotta hän saisi haluamansa. 

Hän olisi voinut valehdella nimestään, mutta tiesi tittelinsä ja nimensä tuovan itselleen jotakin turvaa. “Olen entinen virvatulipylväiden vartija Njala.”

Miqa siristi silmiään. “Niin vähän päättelinkin. Vartijalta sinä vaikutitkin, samoin kuin tuo pistoolisi. Varastitko sen todella lähtiessäsi?”

Njalan käsi lennähti vyölleen. Sydän valahti polviin ja hänen katseensa kääntyili ympäri kujaa. Vaalea tyttö katseli asetta kädessään ja pyöräytti sen ketterästi ympäri. 

“Miten sinä…?”

“Olen taitava, tiedäthän. Et ehkä luota meihin, mutta emme mekään suhun”, hän totesi vakavana ja asteli kauemmas. 

“Lopeta jo leikkiminen!” Miqa sihahti hänelle ja sai vastaukseksi silmien pyöräytyksen. Hän kääntyi Njalan puoleen. Silmälappu peitti vasenta silmää. “Kuule, meidän on vaihdettava vähän tietoja voidaksemme luottaa toisiimme. Lisäksi, koska me tiedämme tällä hetkellä enemmän prinsessojen sijainnista kuin sinä – ja koska olemme Dyreian kruunun alaisia – saat luvan olla ensimmäinen, joka kertoo kaiken tietämäsi. Voimme vannoa kapteenimme nimeen, että olemme prinsessojen puolella ja aiomme suojella heitä kun he astuvat Kailesydiin. Ennen sitä he ovat omillaan, mutta tiedän, että he ovat nyt turvassa. Lähtivät Notjasta muutama päivä sitten.”

Njala tarkkaili häntä katseellaan. “Miksi luulette, että he ovat matkalla Kailesydiin?”

“Eikö sun pitänyt vastata seuraavana?” vaalea tyttö tuhahti. “He ovat matkalla Kailesydiin, koska he eivät ole typeriä. Anastasia tietää, että he saavat apua kruunulta. Sä olet matkalla Kailesydiin, koska he ovat matkalla sinne, eikä täällä ole mitään muuta järkevää paikkaa, jonne prinsessoja etsivä lähtisi.”

Njala katsoi häntä pitkään. Olipa järkeenkäypää. Hän oli varma, ettei Thrio Djetrovin väki kääntyisi Verisudenpiirin matkaan, muttei hän voinut silti tietää, etteivät he satuttaisi heitä omista syistään. 

“Vai niin. Mikähän saa teidät luulemaan, että tarvitsen teitä? Olen jo kuullut aivan tarpeeksi jatkaakseni matkaa itsekseni”, hän huomautti tyynenä. 

“Voi, mutta ethän sinä enää malta jättää meitä, kun tiedät mikä meidän tehtävämme on”, Miqan silmissä kimalteli viekas pilke. “Toki sinä saat lähteä, mutta tiedämme kaikki, ettet halua tehdä sitä. Mitä muutenkaan tekisit, kun pääsisit Kailesydiin? Sinulla on paremmat mahdollisuudet auttaa meidän kanssamme kuin yksinäsi”

Njala tiesi, että hän oli oikeassa. Ei hän enää voisi lähteä. 

“Ennen kuin kerron oman osuuteni, haluan vielä kuulla, miksette auta Arrilenin kruunua ennen kuin he ovat Kailesydissä. Kai te ymmärrätte, etteivät he välttämättä pääse sinne saakka?”

“Nämä ehdot alkavat käydä mielenkiintoisiksi”, mutisi vaalea tyttö. 

“Haluamme auttaa, mutta Dyreian kruunu on kieltänyt väkeään puuttumasta Verisudenpiirin asioihin. Saimme luvan häiritä Shaqin palkkaamaa väkeä, mutta emme saa suorasti puuttua heidän menoonsa”, Miqa selitti. 

“Mikä estää meitä hakemasta heitä Kailesydiin?” 

“Koska jos et satu huomaamaan, meillä ei ole juuri mitään erityistä keinoa kuljettaa heitä sinne”, nimensä salannut vastasi kärkkäästi. “Eikä kruunu halua uhrata sotilaitaan noutamaan heitä.”

Njala räpäytti silmiään. “Eikö?”

“No ei tietenkään. Ajattele, kuinka turhaa se olisi?” hän tuhahti sarkastisesti. 

Miqa nojautui Njalaa kohti. “Joten, vartija, kuvittelet ehkä, ettet tarvitse meitä ja me emme varsinaisesti tarvitse sinua, mutta hyödytämme toinen toistamme. Kruunuun voi luottaa nyt, mutta jos asiat menevät perseelleen, meidän on oltava valmiina.”

“Selvä sitten, merirosvot”, Njala katsoi kumpaakin harkiten. Tai olihan hän jo päättänyt. “Matkataan Kailesydiin yhdessä ja ollaan valmiina, kun prinsessat tulevat.”

Miqa hymyili. “Hyvä, että tulit järkiisi.”

He ryhtyivät kulkemaan yhdessä. Njala ei tiennyt, mihin oli sotkeutunut, muttei voinut muutakaan. Kailesyd oli silloin paras paikka rakentaa Anille ja Meliselle tukiverkko, joka olisi valmis puolustamaan heitä. 

“Saat yhä kertoa, mikä on tarinasi prinsessojen kanssa, tai olet vankimme”, Miqa ilmoitti kohteliaasti. 

“Aiotteko edes kertoa oikeita nimiänne?” 

“Kaikki aikanaan, Njala.”