Tarinoita Gáldenista

  “Helvetin Aran!” Gil ärähti, kun Aran iski häntä silmän seudulle kyynärpäällään.  “Suostuit tähän ihan itse, joten älä kitise!” Aran tiukkasi kiepsahtaessaan Gilin taakse. Gil kääntyi ja hypähti taakse ketterästi. Aran syöksähti häntä kohti ja löi palleaan. Hurraus kohosi kehässä ympärillä. Minun ei kai olisi kuulunut olla yllättynyt siitä, että jopa vanhemmat ryövärit olivat täysin mukana kannustamassa. Nuorten meuhkaaminen oli vain odotettavissa. Nojailin puuhun kädet puuskassa. Minä menisin seuraavana. En minä osannut nyrkkitappelua, mutta halusin yrittää. Halusin todistaa ryöväreille, etten minä pelännyt.  Mel hurrasi, kun Aran sai Gilin kaatumaan maahan. Gil pyörähti pystyyn ja soi puunoksalla istuvalle Melille tympeän katseen. Mel näytti kieltä takaisin.  Gil antoi pari taitavaa iskua Aranille ja väisti potkunkin hienosti. Sitten Aran tarttui hänen käsivarteensa ja potkaisi polvellaan kylkeen. Gil haukkoi henkeä ja hoiperteli taaemmas.  Aran vaihtoi pain...

  Kun Gil hiljeni, enkä osannut enää kysyä mitään, nousin vain seisomaan.  “Kiitos, Gil”, kuiskasin ja juoksutin sormeni hiusteni lävitse kerätäkseni itseni. “Kiitos, että kerroit kaiken. Nyt tarvitsen aika.” “An…” Gilin ääni oli käheä. Hän oli itkenyt, kun kertoi Werrenistä.  Vilkaisin häntä hymyillen surumielisesti. “Puhutaan myöhemmin, lupaan sen.” Harpoin alas kalliolta ja pyyhkäisin leirin läpi katseellani. Huomasin Melin juttelevan Rimun kanssa luolan suulla. Nyökkäsin tervehdyksen heille ja harpoin syrjempään. En ollut varma, mihin menin, mutta pujottelin vain rinteeseen rakennettujen suojakatosten ohitse.  En voinut uskoa, mitä Gil oli kertonut. Koko tarina selitti hänen tekonsa, mutta ei oikeuttanut niitä. Enkä voinut uskoa, että hän oli elänyt minun ja Melin kustannuksella. Mel oli yritetty kaapata ja tappaa yhteensä viidesti vain kolmen viime vuoden aikana jo ennen Verisudenpiiriä. Saattoi olla, että joka ikinen niistä hyökkäyksistä oli Gilin syytä.  ...

  Eksyneet ja kotinsa menettäneet varkaat istuivat katolla vaiti. Talvi lähestyi ja heillä oli jo nälkä. Kun kaupungin varastot hupenisivat, nälkä kävisi pahemmaksi. Kylmyydestä ei uskallettu edes puhua. “Meidän on kai jatkettava”, Aran huokaisi.  “Minne muka? Emme pääse rajan yli ja kuningas on perässämme”, totesi Gilbert.  Katva vilkaisi häntä merkitsevästi. “Sinua he etsivät.” “Katva!” Gran tiukkasi ponkaisten jaloilleen etäämmällä.  “Mitä? Gilbertin takia he kaikki ovat kuolleet. Jos tarjoamme hänet kruunulle, saamme taas olla rauhassa”, Katva totesi osoittaen syyttävällä sormellaan Giliä. Gil ei voinut kuin kuunnella. Werren nojaili hänen kylkeensä vaiti. Hän ei ikinä ollut ollut taistelija. Aran puolestaan näytti valmiilta hyökkäämään Katvan kimppuun puolustaakseen ystäväänsä.  “Me emme luovuta omaa väkeämme!” Gran jyrähti. Muutama muukin näytti olevan Katvan kannalla, mutta sentään Katva oli heistä ainoa, joka oli Nebuilin väkeä.  “Etkö aio puolustaa...